Luolamiehistä ja unelmien toteutumisesta

Moni puhuu nykyään manifestoinnista eli unelmien toteuttamisesta mielen voimalla. Uskon siihen myös. En kuitenkaan usko, että elämä muuttuu pelkästään tavoitteita asettamalla tai toiveita universumille lähettämällä. Uskon enemmän siihen, että kun opimme ymmärtämään omaa hermostoamme ja rakennamme vähitellen sisäisen turvan tunteen, myös ulkoinen maailma alkaa muuttua aivan kuin huomaamatta. Silloin manifestoinnista tulee taikaväline.

Tämä on ollut yksi elämäni suurimmista oivalluksista, ja juuri nyt elän siitä hyvin konkreettisesti todeksi. Muutaman viikon kuluttua muutamme kotiin, josta en olisi vielä muutama vuosi sitten uskaltanut edes haaveilla – vanhaan, yli satavuotiaaseen andalusialaiseen kivitaloon kukkulan rinteelle.

Hauskinta tässä on se, ettei tämä ollut edes se talo, jonka olin tarkkaan mielessäni kuvitellut. Se on paljon enemmän. Enemmän kuin olisin voinut toivoa tai uskoa saavamme. Enemmän näköisemme kuin olisin koskaan osannut pyytää.

Ja kaikkein ihmeellisintä on se, ettei tätä tarvinnut puskea tai tavoitella väkisin. Talo tuntui löytävän meidät lähes yhtä paljon kuin me löysimme sen. Se ikään kuin työnnettiin syliimme, huutaen: “Ottakaa minut, näin on tarkoitettu.” Enkä usko, että kyse oli pelkästä sattumasta.

Ihmeet ovat siis mahdollisia! Mutta vasta kun aika oli oikea.

Vasta kun onnistuin rakentamaan sisälleni rauhan, luottamuksen ja tunteen siitä, että olen turvassa myös epävarmuuden keskellä, alkoi elämä virrata aivan eri tavalla. En enää yrittänyt hallita kaikkea tai puskea asioita eteenpäin samalla voimalla kuin ennen, vaan aloin huomata mahdollisuuksia, joita en ollut aiemmin edes nähnyt.

Ehkä tunnistat tämän myös omasta elämästäsi.

Vaikka kuinka yrittäisimme ajatella positiivisesti, mieli tuntuu silti helposti maalailevan uhkakuvia. Sille on itse asiassa hyvin luonnollinen selitys. Evoluution myötä hermostomme on oppinut pitämään meidät hengissä kiinnittämällä huomion mahdollisiin vaaroihin. Tätä kutsutaan negatiiviseksi vinoumaksi, ja luolamiehen kannalta siitä oli valtavasti hyötyä. Keino pysyä hengissä.

Nykyään elämme kuitenkin aivan toisenlaisessa maailmassa, mutta sama hermosto toimii yhä kuin vaaroja olisi kaikkialla. Se saa meidät murehtimaan tulevaa, heräilemään pikkutunteina, epäilemään itseämme ja rakentamaan mielessämme tarinoita, jotka eivät välttämättä koskaan toteudu. Kun toimimme näin, myös ympäröivä maailma rakentuu kaaoksen ja epävarmuuden ympärille.

Minäkin olen kokenut tämän monta kertaa elämässäni. Hotelliyrittäjänä vuosina, jolloin epävarmuus tuntui jatkuvalta seuralaiselta. Taloudellisessa epävarmuudessa. Avioeron kynnyksellä, jolloin koko elämä oli muuttumassa. Ja myöhemmin silloin, kun olin myynyt yritykseni enkä vielä tiennyt, mitä ihmettä tekisin seuraavaksi.

Ulospäin kaikki saattoi näyttää hyvältä. Sisälläni vallitsi kuitenkin valtava epävarmuus ja tunne siitä, että turvallisuus riippui asioista, joihin en voinut vaikuttaa.

Kunnes oivalsin jotakin, joka on muuttanut elämääni enemmän kuin yksikään menetelmä tai valmennus.

Olin yrittänyt rakentaa turvallisuuden tunnetta asioista, jotka olivat minun ulkopuolellani – työstä, rahasta, tulevaisuuden suunnitelmista ja toisista ihmisistä. Mutta kaikki ne voivat muuttua hetkessä.

Entä jos todellinen turva ei synnykään siitä, että elämä on hallinnassa?

Entä jos se syntyy siitä, että opimme olemaan turvassa myös silloin, kun elämä ei ole hallinnassa?

Sama pätee pelkoon, riittämättömyyden tunteeseen ja ahdistukseen. Ne eivät katoa siksi, että elämästä tulee täydellistä. Ne alkavat hellittää silloin, kun opimme rakentamaan turvallisuutta sisältämme käsin.

Kun minä muutuin, myös tapani kohdata maailma muuttui. Ja kun oma sisäinen maailmani alkoi vähitellen järjestyä, tuntui kuin myös ulkoinen maailma olisi alkanut järjestyä sen mukana. Ja tässä kohtaa myös erilaisia ihmeitä alkoi tapahtumaan.

Enkä tarkoita, että elämästä olisi tullut helppoa tai että kaikki olisi loksahtanut paikoilleen yhdessä yössä. Pikemminkin aloin nähdä mahdollisuuksia siellä, missä olin aiemmin nähnyt vain esteitä. Uskalsin tehdä päätöksiä, joihin en ennen olisi luottanut, ja huomasin tarttuvani tilaisuuksiin, jotka olisin vielä muutamaa vuotta aiemmin ohittanut epävarmuuden vuoksi. Aloin rakentamaan elämääni sisäisen luottamuksen varaan.

Myös universumi kuuli tämän ja vastasi myöntävästi.

Siksi en oikeastaan ajattele, että elämäni muuttui siksi, että manifestoin jotain uutta. Ajattelen, että elämä alkoi muuttua, koska minä muutuin.

Juuri siksi uskon, että tärkein matka, jonka ihminen voi tehdä, ei ole matka uuteen maahan, uuteen kotiin tai uuteen työpaikkaan.

Se on matka takaisin itseensä. Matkasta, jossa suunta löytyy sisältäpäin eikä ulkoisista odotuksista.

Kun yhteys omaan itseemme vahvistuu, pystymme kokemaan iloa, vakautta, rauhaa ja rakkautta, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä tahansa.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että juuri tämä sisäinen vakaus on yksi ihmisen tärkeimmistä perustarpeista. Kun se horjuu, alkaa moni muukin asia horjua.

Mutta miten opettaa hermostoa kokemaan enemmän turvaa? Voiko negatiivisen vinouman vaikutusta vähentää?

Tiedän, että voi.

Juuri näiden kysymysten äärelle pysähdymme lokakuussa Mountain Bliss -retriitillä Casaresin vuorilla Espanjassa.

Harjoittelemme rauhoittamaan hermostoa hengityksen, TRE:n ja muiden kehollisten harjoitusten avulla. Vaellamme Andalusian vuorilla, koska tiedän omasta kokemuksestani, miten luonto selkeyttää ajatuksia ja auttaa näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Pysähdymme tutkimaan omia uskomuksiamme, sisäistä puhettamme ja sitä, mikä meille on oikeasti merkityksellistä. Puhumme myös oman elämän tietoisesta luomisesta sekä Ikigaista. Siitä, mikä saa ihmisen kokemaan, että hän elää omannäköistä elämää.

Ehkä manifestointi ei olekaan sitä, että yritämme vetää väkisin puoleemme uusia asioita.

Ehkä se on sitä, että lakkaamme elämästä pelon, ahdistuksen ja jatkuvan riittämättömyyden tunteen ohjaamina. Kun rakennamme sisällemme rauhan ja luottamuksen - ehkä silloin myös elämä alkaa vastata unelmiimme uudella tavalla.

Rakkain terveisin,

Paula