Attraversiamo - on aika mennä eteenpäin
(Sisältää paljastuksen lopussa)
Mikä on se hetki, kun elämä alkaa ohjata meitä eteenpäin? Sitä kohtaa, jossa jokin asia ei enää tunnu omalta, mutta uusi ei ole vielä täysin kirkas.
Yhdessä lempielokuvistani, Eat Pray Love (Omaa tietä etsimässä), päähenkilö Liziltä kysytään, mikä on hänen sanansa. Yksi sana, joka kuvaa sitä, missä kohtaa elämää hän juuri nyt on. Liz ei osaa vastata.
Elokuvan loppukohtauksessa, pitkään itseään etsineenä, Liz kertoo löytäneensä sanansa, joka on: Attraversiamo. Mennään yli. Siirrytään eteenpäin. Let’s cross over!
Pitkään, jos minulta olisi kysytty sama kysymys, mikä on minun sanani, olisin vastannut: Muutos.
Olen vaihtanut suuntaa monta kertaa elämässäni – työtä, paikkaa, maisemaa. Siksi ajattelin pitkään, että minussa on jotain levotonta. Että miksi en vain pysy paikallani niin kuin kuuluisi.
Kun oma sana muuttuu
Muutostarpeeni ei ollut poukkoilua. Se oli valmistautumista. Kokemuksia, jotka piti käydä läpi ja oppeja, jotka piti oppia. Ja ehkä ennen kaikkea – matka siihen, että ymmärrän nyt paremmin myös muita, jotka ovat muutoksessa.
Siksi nykyisin myös minun sanani on: Attraversiamo. Ei enää pelkkä muutos, vaan tietoinen siirtymä eteenpäin.
Intuitio vai pelko?
Ennen seuraavan askeleen ottamista moni meistä jää paikalleen. Siksi, ettei oikein uskalla luottaa siihen, mitä sisällään kuulee. Koska intuitio on usein yllättävän hiljainen. Ja pelko taas… se osaa olla todella äänekäs.
Intuitio ei yleensä selitä itseään pitkään. Se ei pakota eikä kiirehdi, eikä se vaadi sataa perustelua. Se tuntuu enemmänkin rauhalliselta varmuudelta – kehossa ja mielessä. Asiat tuntuvat selkeiltä, jopa yksinkertaisilta, vaikka ne olisivat samaan aikaan myös vähän jännittäviä.
Sellaisilta, että tämä on oikein, vaikka en vielä tiedä miten kaikki menee.
Jahkailu taas tuntuu ihan erilaiselta. Se on sitä, kun mieli alkaa pyörittää samaa asiaa uudestaan ja uudestaan ilman että mikään oikeasti selkenee. Kun alkaa tulla tarve varmistella, kysyä mielipiteitä ja etsiä oikeaa hetkeä – ja silti olo ei helpotu.
Usein siellä taustalla on pelko. Tai odotukset, jotka eivät edes ole meidän omia. Ja siinä kohtaa oma ääni helposti hukkuu kaiken muun alle.
Intuitio ei oikeastaan koskaan katoa. Se vain hiljenee, jos emme kuuntele sitä.
Ja odottaa.
Olen itse huomannut, että silloin kun seuraan intuitiotani, asioita ei tarvitse pakottaa. Ne alkavat liikkua eteenpäin jotenkin luontevammin. Ei välttämättä nopeasti tai täydellisesti, mutta kuitenkin oikeaan suuntaan.
Ja usein vasta jälkikäteen huomaa: Tiesin tämän jo silloin!
Ehkä sinäkin olet nyt jossain siinä välissä. Vanhan ja uuden rajalla. Tunnet, että jokin on muuttumassa. Tai ehkä tiedät sen jo – mutta et ole vielä ihan valmis myöntämään sitä itsellesi.
Ehkä sinun sanasi on myös muuttumassa. Jos pysähdyt hetkeksi, mikä voisi olla sinun sanasi juuri nyt?
Miksi minun sanani ei ole enää muutos? Syynä oli hiljainen mutta vahva tunne siitä, että nyt oli aika ottaa seuraava askel. Ja samalla myös tieto siitä, että haluan kulkea sitä matkaa yhdessä muiden kanssa – niiden, jotka ovat ehkä juuri siinä kohdassa, missä itse joskus olin.
Tämä oli alku muutos- ja merkitysvalmennuksilleni! (Linkki tekstin lopussa)
Attraversiamo,
Paula🍀
✨
Seuraavassa uutiskirjeessä jaan sinulle yhden yksinkertaisen harjoituksen, jonka avulla voit lähteä tunnistamaan omaa sanaasi – sitä, missä kohtaa sinun elämäsi on juuri nyt.
———————————————
✨ Jos koet olevasi itsekin jonkinlaisessa siirtymävaiheessa ja kaipaat siihen tukea, voit tutustua valmennuksiini täältä:
Muutos- ja merkitysvalmennukset
Kaikki tulevat retriitit ja vaellusmatkat löydät jatkossa kootusti täältä: